Pajatti: Kirjainlajit

Armas Pajatin oppikirja Latomisen taito vuodelta 1967 julkaistiin osana Graafisen alan koulutustoimikunnan oppikirjasarjaa. Sarjan aiemmat kolme osaa käsittelivät kohopainon ja reproduktion tekniikkaa sekä konelatomista Kirjan julkaisi Graafisen alan keskusliitto. Mukana tuli myös erillinen vihkonen, joka sisälsi koekysymyksiä kirjasta.

Tässä kappale kirjainlajeista (s. 39–52) eli eri tyylikunnista, johon kirjaintyypit jakautuvat. Ajan kuluessa sanasto on muuttunut hieman. Myös jotkin tämän tekstin toteamista historiallisista faktoista ovat seuranneina vuosikymmeninä joutuneet uudelleenarvioinnin kohteeksi.

Kappaleen lopetus on kuitenkin mainio ja pätee yhä. Ongelmat muissa muotoilun osissa saattavat kertoa huolimattomasta designerista, mutta typografiset ongelmat kertovat huonosta designerista.

Kirjainlajit

Tekstiladoksen oleellisin tekijä on kirjake. Kaikki muu ladokseen liitettävä on avustavaa laatua: selvennystä, ladosrakenteen täsmennystä ja täytettä tai tehostusta. Asian esittäminen paperilla on mahdollista vain kirjainten ja muiden merkkien avulla, ladoksessa kirjakkein.

Ladoksen kirjakkeilla painetaan painotuotteen kirjaimet. Näiden yleismuodot sekä yksityiskohtien piirteet ovat, paitsi painotuotteen sisällön, myös painaman muodon sekä tyylin tekijöitä.

Kirjainmerkkien tyylin tunteminen on laaja kysymys, kokonainen tieteenala. Latojakin, jos tahtoo olla lähes mestarilatoja, joutuu vähitellen hankkimaan melkoisesti tietoja kirjainten muodoista. Mutta ollakseen vain kohtalainenkin latoja, ja hankkiakseen edellytykset mestarilatojaksi kehittymiseen, hänen on jo opinkäyntinsä vaiheissa selvitettävä itselleen yleisesti käytössä olevien erityylisten kirjainlajien perusjaoittelu.

Kuva 16: Roomalaista Trajanuspylvään kapiteelikirjainta

Kuva 16: Roomalaista kapiteelikirjainta Trajanuspylvään teksteistä.

Kehityksen lähtöasemat. Kun lähdetään puhumaan kirjainten muodoista, on aloitettava esitys Roomasta, runsaan 2000 vuoden takaa.

Roomalaisten muistolaattojen ja mahtavien riemukaarien tekstien kirjainlaji, roomalainen kapiteeli, on muodoiltaan tarkalleen samaa kuin nykyaikaisen painokirjainantiikvan suuraakkossarja kaikkein ylväimmässä muodossaan (näyte 16). Sama kapiteelikirjain oli esikuvana jo niillä tekstintekijöillä, jotka ajanlaskumme alkuaikoina valmistivat kirjoja tekstaamalla. Tasakärkiseksi leikatulla ruoko- tai sulkakynällä kirjoitettuna ei tulos tietenkään ollut sama kuin taltan jälki kivessä, mutta mahdollisimman samanlaisin merkein aluksi yritettiin tekstata asiaa papyrukselle, pergamentille ja sittemmin paperille.

Kuva 17: Karolinginen minuskeli

Kuva 17: Karolinginen minuskeli, jota tässä esittää 800-luvulta peräisin oleva näyte, oli tekstaajien tuhannen vuoden aikana suorittamain kirjainmuotojen kehittämistyön eräs valmiusaste.

Kirjoittamisen teknisiä mahdollisuuksia noudatettaessa ja selvää sekä kaunista tekstaustyyliä tavoiteltaessa kirjaimet muotoutuivat noin tuhannen vuoden kuluessa tekstin kirjoittamiseen mukavasti soveltuvaksi karolingiseksi minuskeliksi. Seuraavan 500 vuoden aikana kehittyi samalta pohjalta kirjoitusmuoto, jonka kirjainlaji tunnetaan nimellä humanistinen minuskeli, ja joka melkein sellaisenaan on atomikautemmekin antiikvain pienaakkosten esikuvana (näytteet 17 ja 18).

Kuva 18: Humanistinen minuskeli

Kuva 18: Tekstattua humanistista minuskelia 1400-luvulta.

1300-luvun alussa alkaneen goottilaisen tyylikauden virtaukset vaikuttivat myös kirjainmuotoihin. Painetun tekstin ja kirjakkeiden ajan tultua juuri goottilaisen tekstatun kirjaimen muodoista kehittyi kolme fraktuuraryhmän kirjainlajia: ensin goottilainen, sitten schwaabilainen ja sen jälkeen fraktuura. Näytteeksi otetut rivit (19) ovat tämän kirjan lukijoille vieraita, tuskin luettavia. Nämä kirjainlajit olivat kuitenkin vuosisatojen ajan kaikkialla keski- ja länsi-Euroopassa, myös Pohjoismaissa, yleisimmin käytettyjä lajeja.

Kuva 19: Fraktuurat

Kuva 19: Tämänlaisin kirjakkein latoi tekstinsä: a) Gutenberg noin v. 1450; b) mm. lukijan oppimestarin oppimestari vielä 1900-luvulle tultaessa; c) joku lukijaa hiukan vanhempi työtoveri toisinaan vielä 1900-luvun jälkimmäistä puoliskoa lähestyttäessä.

Myös Suomessa fraktuuraryhmän kirjainmuodot olivat aikanaan ainoita mahdollisia. Kun päivälehdet 1900-luvun alkukymmenien aikoina siirtyilivät vähitellen antiikvalajien käyttöön, kuultiin vanhojen kantalukijain valittavan, etteivät osaa lukea latinaa. Tuohon samaan latinaan aapisestaan lähtien tottuneelle nykyajan lukijalle lienee vastaavanlaisia vaikeuksia, kun hän joskus vielä kohtaa fraktuurarivin.

Kuva 20: Jenson

Kuva 20: Jo 500 vuotta sitten oli antiikva, tässä sellaisena kuin Nicolas Jenson sen leikkasi, kehittynyt samalle valmiustasolle, jolla antiikvain muotoja nykyäänkin ihaillaan.

Antiikvakirjaimet. Painetun antiikvatekstin selostamiseen siirryttäessä tullaan 1400-luvulle. Nykyajan antiikvain kantamuodoksi tuli kirjainluomus, jonka ranskalainen Nicolas Jenson toteutti Venetsiassa v. 1470 (näyte 20).

Latojan jokapäiväisen työn välineistöä ajatellen siirrytään selvittelemään, minkälaisia kirjainlajien pääryhmiä on, pääasiassa Nicolas Jensonin antamaa esikuvaa seurattaessa, muotoutunut nykyisen ajankohdan latojan käyttöön.
Kuva 21: Garamond

Kuva 21: Medievaalin muodoissa, tässä näytteenä Garamond, ilmenee edelleen tunnusmerkillisenä ominaisuutena kynällä kirjoitetun tuntua: vinot viivanpäätteet, kaarteiden vinosuuntainen, tekstauksellinen paisutus, viivapaksuuden verrattain vähäinen vaihtelu, tasainen yleissävy.

Medievaaliantiikvat. Edellä mainitut antiikvain kantamuodot syntyivät keskiajalla ja sen lähituntumassa Italiassa ja Ranskassa. Sana medievaali on hakemistotietojen mukaan munkkilatinaa ja tarkoittaa keskiaikaista. Kaikki ne antiikvalajit, joiden muotoilussa on seurattu edellä jo mainittujen kahden kantamuodon piirteitä, luetaan medievaaliantiikvain ryhmään (näyte 21). Näille lajeille – Trajanus, Garamond, Plantin, Bembo, Genzsch ym. – on tunnusomaista vähäinen paksuusero perus- ja hiusviivan välillä, päätteiden kynänjälkimäinen vinous ja kaartuvien kohtien tekstausteknillisesti sijoittuneet viivanpaisutukset.

Kuva 22: Baskerville

Kuva 22: 1700-luvun aikana koettiin antiikvain muotojen muuttuminen. Tässä tapahtumasarjassa edustaa tyypillistä entisen ja uuden välimuotoa vuosisadan keskipaikkeilla Englannissa muotoutunut Baskerville.

Siirtymäkauden antiikvat. 1600- ja varsinkin 1700-luvun yleisessä tyylien kehityksessä keskiaikainen medievaali alkoi menettää viehätystään ensin barokkiin ja sitten uusklassismin muotoihin tutustuvien kirjanpainajien silmissä. Ruvettiin täsmentämään kirjainten muotoja. Piirteiden yksityiskohtien medievaalinen pehmeys hävisi ja tilalle piirreltiin uusklassismin täsmällisyyttä. Alustavasti ja varoen suoritetun muokkauksen tuloksina syntyivät ensin ns. siirtymämuodot eli välimuodot medievaalista uusklassismia kohden kehityttäessä (näyte 22). Englantilainen kirjanpainaja John Baskerville oli eräs tämän suunnan kirjainmuotojen taitava viimeistelijä. Baskerville-antiikva, aikojen kuluessa hiukan uusiakin vivahteita saaneena, edustaa sangen monien hyvin varustettujen kirjapainojen kirjainvalikoimassa ns. siirtymäantiikvain ryhmää.

Kuva 23: Uusantiikva

Kuva 23: Uusantiikva, näytteenä Bodoni, ei ole uusi parannettu muunnos »keskiaikaisesta» vaan uuden tyylikauden hengessä syntynyt, edellisestä poikkeava antiikvan muoto.

Uusantiikva. Uusklassismi varmisti otettaan, ja myös kirjainten muodot kehittyivät ajan pyrkimyksiä seuraten. Italialainen Giambattista Bodoni loi 1700-luvulla aikakauden pyrkimyksiä myötäilevän ja lajinsa huippusaavutukseksi mainitun kirjainmuodon. Myös uusantiikva, usein valmistenimellä Bodoni, kuuluu nykyajan latomojen vakiovarusteisiin.

Uusantiikvan lajien, joita ovat mm. Bodonia edeltänyt Didot, sekä Walbaum, Augustea ym., tunnuksia ovat täsmälliset ja hiukan jäykätkin muodot; perus ja hiusviivojen paksuusero on jyrkkä, yleisvaikutelma on terävähkö ja usein melko musta (näyte 22).

Antiikvain kaikki lajit eivät piirteittensä perusteella asetu varauksetta johonkin edellä esitettyyn ryhmää. Toisistaan enemmän tai vähemmän poikkeavia muutoksia on paljon, ja monissa näissä yhdistyy kolmenkin eri ryhmän piirteitä. Yleisimmin käytetyistä lajeista kuvastuu, jos ei ehdottomana niin kuinkin hyvin olennaisena, jonkin pääryhmän tuntu.

Kuva 24: Groteskit

Kuva 24: Myös groteskit ovat alttiita aikakausien, tyylien ja varsinkin maun vaihteluille. Tässä valmisteita noin vuosilta 1930 (a) ja 1960 (b).

Groteski. Päätteetön, tasapaksuin tai lähes tasapaksuin viivoin muotoiltu groteski (näyte 24) on kirjapainojen yleisin mainoskirjain. Muunnoksia on lukuisia ja niiden erot ovat sangen vähäisiä. 1930-luvulla useat valimot valmistivat lukuisia uusia groteskisarjoja, joiden muodot olivat mahdollisimman geometrisia ja viivat mahdollisimman tasapaksuja. 1950-luvulla tehtaiden uusiin groteskivalmisteisiin ilmaantui jälleen yksilöllisempiäkin piirteitä: vähäistä viivanpaksuuksien vaihtelua ja muutakin mukautuvuutta.

Kuva 25: Egyptienne

Kuva 25: Egyptienne-kirjainten viivat ovat täysin taikka lähes tasapaksuja niin kuin groteskin. Perusviivan paksuiset päättet eheyttävät riviä mutta eivät ainakaan paljon paranna tasapaksuille kirjaimille ominaista heikohkoa luettavuutta.

Egyptienne – voitaisiin ehkä sanoa: egyptiläinen – seurailee groteskin muotoja, mutta lajiin on liitetty lähes perusviivan paksuiset päätteet (näyte 25).

Kuva 26: Kirjoituskirjaimet

Kuva 26

Kirjoituskirjaimet. Vielä 1900-luvun alkukymmeninä ns. englantilainen kirjoituskirjain oli kirjapainojen miltei ainoa kalligrafinen kirjainlaji (näyte 26). 1920-luvulta lähtien on mainospainotuotannon tarpeita tyydyttämään valmistettu lukemattomia »kirjoitetun» kirjaimen muunnoksia.

Kuva 27: Fantasia

Kuva 27: Fantasiakirjaimia: a) 1800-luvun loppuaikojen kivipiirräntätaidon sävyttäminä, 1960-luvun top, pop- ja op-pyrkimysten lumoissa hyväksi nähtyinä.

Fantasiakirjaimet. Fantasia = mielikuvitus (näyte 27). Suomenkielisessä asussa nimen käyttö tuntuu hiukan etsityltä. Käytettäköön sen takia vierasperäistä nimeä. Fantasiakirjaimia on painotuotteissa käytetty 1800-luvun loppukymmeniltä lähtien, ehkä aikaisemminkin, alkuaikoina ehkä suhteellisesti enemmän kuin nyt, 1900-luvun keskipaikkeilla. Uusimmat lajit ovat muodoiltaan parempia kuin alkuaikojen todella mielikuvitukselliset väkinäisyydet. Näiden kirjainten merkitys on käynyt vähäiseksi sen jälkeen, kun piirrettyjen rivien valmistaminen kemigrafisin keinoin on tullut kaikkialla mahdolliseksi.

Kuva 28: Kirjainperhe

Kuva 28: Täydellisessä kirjainperheessä saattaa olla esimerkiksi 13 eri leikkausta tai enemmänkin ja jokaista leikkausta vaikkapa 12 kokoa. Minimilajiteljia varten tarvitaan 18 × 12 = 144 kastia. (Futura)

Kirjainlajin »leikkaukset». Jokaiseen monipuoliseen käyttöön suunniteltavaan kirjainlajiin valmistetaan tavallisesti sen jokaiseen keilikokoon eli asteeseen erilaisia leikkauksia. Ainakin pyritään liittämään lajiin kursiivi tai ns. puolilihava tai molemmat. Hyvin monipuolisessa kirjainperheessä, kuten tällaista saman lajin muunnosten ryhmää nimitetään, saattaa näiden lisäksi olla erikoisen laiha eli hentoviivainen, erikoisen lihava, kapea ja kapea lihava, jokin koristeellinen leikkaus ja kaikkiin lisäksi kursiivit (näyte 28.)

Kirjainten muodon tunteminen. Edellä on luettelomaisesti esitetty kirjainlajien karkea pääryhmitys. Eräät mainituista ovat jääneet pois käytöstä – fraktuurat; eräät on helppo tunnistaa – groteskit ja egyptiläiset; eräisiin tutustuminen vaatii huolellisen asiaan syventymisen – antiikvan eri lajit.

Kirjainlajien muotojen selvittelyyn joudutaan tässä kirjassa palaamaan uudelleen (s. 139–146). Tämä luvun tarkoituksena oli saada aloittelevan tietoon, että
– on olemassa useampia lajeja,
– lajit jakautuvat ryhmiin,
– noiden ryhmien toisistaan erottamisen taito muodostaa perustan määrätietoiselle, taitavalle ladontatyölle.

Ladoksen sokeistosta ja myös viivakkeista puhuttaessa todettiin, että eräät huolettomuuden näiden käytössä eivät aina ole huonon vaan huolimattoman latojan tunnusmerkkejä. Vastaavanlaiset huolettomuudet kirjainmuotojen käytössä ovat huolimattomasti ammattiinsa perehtyneen, huonon latojan tunnusmerkkejä.

Kirjoita kommentti

Your email is never published nor shared. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

*
*