Malmström: Johdanto

Kirjaltajille, samoinkuin muillekin ammattilaisille, on puhtaasti ammatillinen taitavuus tärkein elinehto; joka ahkeruudella ja kestävyydellä on saanut kohtalaisen taitavuuden, tulee tavallisesti jotakuinkin toimeen. Mutta hyvinkin usein sattuu, että kirjaltaja tarvitsee tietopuolistakin ammattisivistystä, sillä kaikkinainen taito perusteellisitta tiedoitta on vain puolinaista. Kuinka moni kirjaltaja tekeekään työtään täydelleen välinpitämättömänä ja vailla pienintäkään aavistusta ammattinsa varsinaisesta olemuksesta ja tarkoitusperästä. Tosin ei tällaisen pintapuolisen ammatintuntemisen syynä aina ole ollut yksinomaan välinpitämättömyys, ei ainakaan meillä Suomessa, missä ammattisivistyksen perusehto, omankielinen ammattikirjallisuus, muutamia aikakauslehtien vuosikertoja lukuunottamatta, melkein kokonaan on puuttunut.

Aniharva ammatti antanee harjoittajalleen aihetta niin monenlaisiin harrastuksiin kuin kirjaltajan; useimmiten nämä harrastukset kuitenkin koskevat sellaisia aloja, joihin perehtyminen ei suoranaisesti ole apuna omaan ammattiin syventymisessä. Mutta kenties tämä teos voi selvittää, että juuri kirjapainotaito muodostaa miltei loppumattoman sarjan herätteitä sellaisiinkin huvittaviin opintoihin, jotka ammattimiehelle ovat käytännöllisestikin tärkeäarvoisia.

Tässä suhteessa on erittäin tärkeätä, että ammattimme kummankin pääosaston edustajat, latojat ja painajat, enemmän kuin tähän asti koettavat edes pääpiirteissään perehtyä toistensa alaan, jotta nykyään usein esiintyvä miltei täydellinen ymmärtämättömyys oman ammatin toiseen puoleen nähden häviäisi. Nykyään on tämä, ainakin mitä latojiin tulee, hyvin vaikeata, mutta juuri sentähden on välttämätöntä, että latojatkin lukevat tämän teoksen painamista koskevan osan¹ ja painajat latomista koskevan. Tästä on molemmille melkoista käytännöllistäkin hyötyä, jotapaitsi se olisi suurena apuna molemminpuoliseen toistensa ymmärtämiseen. Tätä näkökohtaa silmälläpitäen jul[k]aistaankin teos yhtenäisenä. Käytännöllisistä syistä on latomisosa ensimäisenä.

Varsinainen latomistyö on, latomakoneiden työtapaa lukuunottamatta, vuosisatojen kuluessa ainakin pääpiirteissään pysynyt melkein samanlaisena kuin kirjapainotaidon alkuaikoinakin. Se on yhä vieläkin samaa kirjakkeiden vierekkäin asettelemista, samaa rivien sulkemista ja samaa sivujen muodostamista, sitomista ja asemoittamista kuin ennenkin.

Kirjakevälineet sitävastoin ovat melkoisesti muuttuneet. Eivätkä vain kirjakelajit, s.o. kirjakkeiden kuvapinta eli kirjainkuva, vaan myös kirjakkeen runko on muuttunut. Kirjakkeiden eri suuruusasteet soveltuvat ihmeteltävän tarkan järjestelmän avulla toisiinsa, kirjakkeiden korkeus on yleisesti hyväksyttyjen sopimusten avulla saatu samanlaiseksi, sulukkeet, välikkeet ja muut täytevälineet ovat valmistetut saman järjestelmän mukaisiksi kuin varsinaiset kirjakkeetkin; sanalla sanoen, kaikki latomisvälineet soveltuvat toisiinsa niin tarkasti, että ammattimme harjoittajilla sen alkuaikoina ei voinut olla sellaisesta aavistustakaan.

Kaikki tämä ei tosin ole kirjapainojen ansiota, vaan kirjakevalimojen, jotka välineet valmistavat, mutta kirjanpainajillakin on ollut osansa siinä alotteentekijöinä. Kirjakevalajan ammatissa on pääasiallisin työ jo aikoja sitten suoritettu koneilla; yksinpä leimasinkaivertajillekin on nyttemmin ilmestynyt koneita kilpailijoiksi.

Kirjapainotuotteiden ulkoasu on yleensä aikojen kuluessa kyllä parantunut, mutta tavallisissa kirjatöissä ei ole sanottavaa kehitystä parempaan päin huomattavissa, päinvastoin on niiden ulkoasu niin latomisen kuin painamisenkin huolellisuuteen nähden huonontunut. Mutta sellaiset työt kuin tieteelliset teokset tauluineen ja esimerkkeineen, laajatöiset sanakirjat, kuvitetut hinnastot sekä kaikki ne monenlaiset painotuotteet, joiden yhteisenä nimenä on »tilapäistyöt», ovat ulkoasuunsa nähden kehittyneet jättiläisaskelin. Tämä kehitys ei ole yksinomaan hyvien ja tarkkojen välineiden seuraus, vaan myöskin ammattimiesten eteenpäin-pyrkimyksen tulos.

Käytännöllinen työ on tietysti paraiten opittavissa sitä todenteolla harjoitettaessa. Mutta silti ei tietopuolistakaan oppia ole pidettävä vähäarvoisena, ja se on nykyään töiden monipuolisuuden ja yhä pitemmälle menneen työnjaon vuoksi paljon tarpeellisempaa kuin se koskaan ennen on ollut. Ennen oli aivan luonnollista, että koko teos, nimiöstä viimeiseen sivuun saakka, annettiin yhden latojan suoritettavaksi, ja oppilas, jonkun pätevän »taiturin» johdon alaisena, oli tässä työssä apuna ja näkijänä.

Tämäkin on meidän aikanamme muuttunut. Miltei kaikki työt ovat kiireellisiä, joten suurin osa töitä jaetaan useamman henkilön ladottavaksi. Jos latojat tällöin eivät työssään noudata samoja perusteita, on siitä seurauksena, että tällaisten teosten ladelma tulee epäjohdonmukaiseksi. Meillä ovat olot tässä suhteessa jotensakin huonolla kannalla; harvoin sattuu saamaan käsiinsä teoksen, jossa latominen olisi kaikin puolin johdonmukaisesti suoritettu.

Myöskin latomistyön eri haarat ovat muuttuneet miltei eri aloiksi. Niinpä on sanomalehti-, ilmoitus-, »siviili»- ja tilapäistyö- eli aksidenssilatojia, jotka useinkaan eivät ole perehtyneet muuhun kuin omaan erikoisalaansa. Sama on ainakin osaksi konepainajienkin laita. Tällainen asiantila lienee kylläkin edullinen töiden tehdasmaiseen valmistamiseen nähden, mutta se kehittää työntekijää yksipuolisesti, ja seurauksena on, että monipuolisesti kehittyneitä ammattimiehiä on yhä harvemmassa.

Tällaisissa olosuhteissa on sekä oppilaiden että opinkäyneiden mahdoton perehtyä ammattinsa kaikkiin eri aloihin samassa työpaikassa; eikä se aina käy päinsä muuttamalla painosta toiseenkaan. Eteenpäin pyrkivältäkin kirjaltajalta jää moni ammatinhaara oppimatta, jos hän antautuu yksinomaan sen varaan, mitä hän satunnaisesti voi käytännössä oppia. Hän voi usein joutua sellaiseen harmilliseen asemaan, että huomaa ammattitaidossaan olevan melkoisia aukkoja, saadessaan käytännössä suoritettavakseen tehtävän, joka kaipaa monipuolisempaa ammattiin perehtymistä.

Tietopuolisten ammattiopintojen tarkoituksena on näiden aukkojen täyttäminen. Perusteellisen ammattisivistyksen hankkiminen on kuitenkin suomenkielisille kirjaltajille tähän asti ollut vaivalloista; siinä on väsymätön into ja kestävyys ollut tarpeen. Tämän oppikirjan tarkoitus on juuri mainittujen opintojen helpottaminen. Samalla se tarjoaa tilaisuuden jokaiselle latojalle perehtyä latomisen moniin erikoishaaroihin ainakin siinä määrin, että tarpeen tullen kykenee niistä selviytymään; samaten konepainajille heidän alansa erikoishaaroihin nähden.

Tietopuolisten ammattiopintojen laajuudesta ovat mielipiteet eroavia. Voi olla, että latojan, ollakseen taitava ammatissaan, ei välttämättömästi tarvitse tietää kuinka kirjakkeet valmistetaan, taikka että painajan ei ole tarvis tuntea painokoneiden kehitystä, paperin ja värin valmistamista j.n.e. Mutta kuitenkin: kuinka paljon suuremmalla mielenkiinnolla kirjaltaja käsittelee välineitä tuntiessaan niiden historiallisen ja teknillisen kehityskulun! Johtavaan asemaan jouduttuaan on hänellä näistä tiedoista tilauksia tehdessään melkoista hyötyäkin. Samaten muiden graafillisten alojen tuntemisesta.

Mutta ei ammattisivistyskään yksinään riitä. Sen lisäksi tulee kirjaltajan omata n.s. yleis- eli kansalaissivistystä, jonka saavuttaa mukavimmin lukemalla helppotajuista kirjallisuutta tiedon, erittäinkin tieteen ja taiteen aloilta. Ei millään ammatillisella toimialalla ole erilaisten tietojen omaamisesta niin suoranaista hyötyä kuin kirjaltajan ammatissa, ja siihen jos mihinkään nähden on paikallaan suomalainen sananlasku: Ei oppi ojaan kaada.

Ensinnäkin tulee kirjaltajan mahdollisimman perusteellisesti tuntea oma äidinkielensä ja sen oikeinkirjoitus. Merkillistä kyllä on kirjaltajia, jotka eivät ole selvillä oikeinkirjoituksen ja vielä vähemmän kieliopin alkeellisimmistakaan säännöistä, ja kuitenkin he ovat tekemisessä niiden kanssa jokapäiväistä leipäänsä ansaitessaan.

Edelleen tulee kirjaltajan jo oman etunsakin tähden oppia toista kotimaista kieltä ainakin niin paljon, että hän sitä voi lukea ja ymmärtää. Puhtaasti yksikielisilläkin paikkakunnilla voi sitä itsekseenkin opetella sen verran, että sujuvasti kykenee latomaan huononpuoleistakin käsikirjoitusta. Jonkun sivistyskielen, esim. saksan tai englannin, ymmärtämisestä olisi kirjaltajalle siksi suurta hyötyä, että sitä ei tarvinne sen tarkemmin selittää. Myöskin venäjänkieltä olisi opeteltava edes sen verran kuin sen latomiseen tarvitaan; tämä taito on perin helppo oppia: venäläisten aakkosten tunteminen, hiukan kielioppia ja harjoitusta käsikirjoituksen lukemisessa, siinä kaikki!

Yllämainitut vaatimukset tuntunevat monesta liiallisilta ja ylen vaikeilta täyttää, mutta sitä ne eivät itse asiassa ole. Ammattimme laatu suoranaisesti velvoittaa meitä opintoihin, sillä vaatiihan toki Gutenberg’in keksinnön arvo, että sitä hyväkseen käyttävän ammatin harjoittajat sivistyksen levittämisen välittäjinä itsekin omaavat edes jonkin osan tästä sivistyksestä. Kuten jo sanottu, tämä ei suinkaan ole mahdotonta; siihen ei tarvita muuta, kuin että osa sitä aikaa ja tarmoa, jonka nyt käytetään moneen hyödyttömämpään asiaan, uhrataan opintojen harjoittamiseen. Ennemmin tai myöhemmin tulee jokainen kirjaltaja tällaisia tietoja käytännössäkin tarvitsemaan, ja ken silloin ei tehtäväänsä pysty, hänellä ei ole syytä valittaa tullessaan syrjäytetyksi häntä etevämpien ammattitoverien tieltä.

Suurimpana syynä siihen valitettavaan tosiasiaan, että kirjaltajien joukossa on paljon ammattiinsa perehtyneitä henkilöitä, on oppilaiden puutteellinen ja yksipuolinen opetus. Mutta on siihen myöskin syynä kehittymishalun puute ja välinpitämättömyys ammattiasioista. Ammattiopintojen päättymisestä ei yleensä voi olla puhettakaan. Jokainen päivä tuo uutta mukanaan, eikä kukaan ole täysin »opinkäynyt». Ken luulee tietävänsä ja osaavansa tarpeeksi, hänet kyllä karvas todellisuus herättää jonakuna päivänä huomaamaan, että paikallaanpysyminen on samaa kuin taantuminen.

Ammatin kehitys liittää entisiin sääntöihin yhä uusia, ja käytännöllinen kokemus johtaa uusiin menettelytapoihin ja apuneuvoihin. Oppikirja luonnollisesti tekee selkoa tämän kehityskulun vaiheista ja ennätyksistä ainoastaan kirjan laatimisaikaan saakka. Jatkuvan kehityksen selostaminen jää ammattilehtien tehtäväksi.