K. Malmströmin Kirjapainotaidon oppikirja vuodelta 1923 kertoo vuosisadan alun kirjapainojen arjesta. Kirjan toinen luku Latomon sisustaminen, ja varsinkin tässä esitelty ensimmäinen alaluku Sisustus- ja työkapineet (s. 42–55) antaa hyvän kuvan tuon ajan latomotarvikkeista sekä sanastosta.
II. Latomon sisustaminen
Sisustus latomossa järjestetään sen mukaan, minkälaisia töitä kussakin kirjapainossa etupäässä suoritetaan. Sanomalehtipainoissa on latomon kokoonpano aivan toisenlainen kuin tilapäistyöpainoissa, ja näiden sisustus taasen eroaa koko joukon sellaisten kirjapainojen sisustuksesta, jotka suorittavat pääasiallisesti kirjatöitä. Useimmiten järjestetään sisustus siten, että se soveltuu erilaisiin jokapäiväisessä elämässä esiintyviin töihin. Mutta tällaistenkin latomojen sisustuksessa otetaan käytännölliset seikat huomioon sikäli, että kirjatöiden latojat, sanomalehti- ja tilapäistyölatojat muodostavat eri osastoja ja että kussakin osastossa pääasiallisesti käytettävät välineet säilytetään siellä silloinkin, kun kaikki osastot ovat samassa huoneessa.
Sisustus- ja työkapineet
Kuva 2
Kuva 3
Kuva 4
Kuva 5
Kuva 6
Latomossa eniten silmäänpistävät esineet ovat kastiregaalit, joissa kirjakekastit säilytetään. Samalla ne ovat alustana, jolla lepää vinossa asemassa oleva laatikko eli kasti, mistä latoja kirjakkeita poimii. Regaalin korkeus on tavallisesti 1,02 m edestä ja noin 1,30 m takaa, ja sen yleinen muoto näkyy kuvista. Ne ovat kuitenkin toisistaan eriäviä sikäli, että sanomalehtilatoukseen käytetään regaaleja, joissa on vain pari kolme suurta kastia (kuva 1), tahi ei niissä ole laisinkaan tilaa kasteilla, vaan ainoastaan vino alusta laivoja varten (kuva 2), kun ne taas n.s. siviililatomoissa (joissa ei ladota jokapäiväisiä sanomalehtiä) enimmäkseen ovat kasteja täynnä (kuva 3); tilapäistyöregaaleissa on erisuuruisia kasteja: suuria ja pieniä kirjakekasteja sekä kapeita laatikoita nimiö- ja koristekirjakkeita varten. Kuva 4 esittää tilapäistyöregaalia; niitä on kuitenkin monenlaisia, ompa sellaisiakin, jotka sisältävät melkein täydellisen pienen latomosisustuksen. Kuvamme 5 esittää tällaisen regaalin. Se on kokoonpantu 3 eri regaalista, joista yksi sisältää 7 isompaa kastia, yhden ulosvedettävän laudan (työpöydän) ja ylösnostettavan pulpetinkannen alla olevan säilytyskomeron; toisessa on kymmenen erilaista kastia ja tilaa 3 kehilölaudalle; kolmannessa on kymmenen pienempää kastia, 10 laatikkoa, ulosvedettävä työpöytä ja säilytyskomero. Regaalin päällä on kaksi telinettä loittoja varten. Tällainen tilapäistyöregaali on latojalle hyvin mukava, hänellä kun on siinä ääressään useimmin tarvitsemansa välineet.
Paitsi tavallisia regaaleja, joissa on vino pulpettirakenne, on useissa tilapäistyölatomoissa vaakasuoriakin regaaleja (kuva 6), jotka samalla muodostavat monessa työssä välttämättömän tasaisen ja varman työpöydän.
Regaalit on asetettavat riveihin niin, että muodostuu katuja, s.o. kaksi regaaliriviä asetetaan selät vastatusten siten, että valo lankeaa ikkunasta sekä kadulle että kasteihin. Katujen on oltava niin leveitä, että kaksi selin vastatusten seisovaa latojaa mukavasti voivat työskennellä paikallaan, toisiaan koskematta tai työssään häiritsemättä. Sanomalehtilatomoissa riittää kullekin latojalle yhtä regaalia vastaava tila; siviililatomoissa on, jos suinkin mahdollista, kullekin latojalle varattava kaksi paikkaa; tilapäistyölatojalle on kaksi paikkaa aivan välttämätöntä.
Jokaisella latojalla tulee olla regaalin ylimäisessä kastiaukossa tyhjä laatikko, jossa hän voi säilyttää käsikirjoitukset sekä työ- ja muut kapineensa, tarvitsematta siihen käyttää kaikkia mahdollisia nurkkia ja muita sopimattomia paikkoja. Laatikko on pidettävä siistinä eikä kaikenlaisen romun talletuspaikkana.
Regaaleissa säilytettävät kirjakekastit ovat tarkoituksensa mukaisesti erikokoisia ja eri tavalla lokeroihin jaetut. Leipäkirjakkeita sekä yleensä kaikkia paljon käytetyitä kirjakkeita varten käytetään suuria kasteja, jotka ovat joko kokonaisia taikka kahteen puoliskoon jaettuja. Suuria kasteja valmistetaan kahtena eri puoliskona sentähden, että ne siten voidaan tehdä syvemmiksi, joten siis lokeroihin mahtuu enemmän kirjakkeita kuin kokonaisiin kasteihin, jotka ovat matalampia sentakia, että ne muuten olisivat liian raskaita käsitellä.
Kastin alareuna on noin 1½ cm muita ulkoreunoja korkeampi, joten sitä vasten nojautuu päälle asetettu kasti taikka tarpeen vaatiessa latomahaka, laiva j.n.e. Tähän kastinreunaan on sisäpuolelle tehty suorakulmainen syvennys, johon latoja tarpeen vaatiessa voi asettaa kirjakkeita ja rivejä. Korjatessa ja taittaessa on tämä työn jouduttamiseksi tarpeellista; latoessa on kuitenkin vieraiden kirjakkeiden asettamista kastinreunalle vältettävä, sillä siitä ne helposti putoilevat alimaisiin lokeroihin, siten aikaansaaden n.s. sekalia.
Vähemmin käytettyjä kirjakelajeja sekä tilapäistyökirjakkeita tertia- tai tekstiasteeseen saakka säilytetään pienissä kasteissa, jotka muuten ovat suurimpien kastien näköisiä, mutta noin kolmasosaa pienempi. Niitä sanotaan myös tilapäistyökasteiksi.
Pienimpiä kirjakemääriä (puoli minimiä) varten käytetään myös kasteja, jotka kooltaan ovat vain kolmasosa suurista kasteista ja jotka ovat lokeroihin jaetut poikkipäin, kuten kuvasta 7 näkyy.
Nimiökirjakkeet tertia- tai tekstiasteesta alkaen ja yleensä kaikki helposti vahingoittuvat tilapäistyökirjakkeet sekä koristeet säilytetään kapeissa laatikoissa, joissa ei ole lokeroita. Kirjakkeet asetetaan puusäleittein väliin, joiden kummatkin päät sopivat laatikon sivuissa oleviin syvennyksiin, joten säleet eivät pääse kohoamaan ylös. Koristesarjoja varten on myös laatikoita, joissa etumainen osa on jaettu lokeroihin pienempien koristekappaleiden säilyttämiseksi ja perimäinen osa on lokeroitta, joten isommat koristekappaleet järjestetään niissäkin säleiden väliin.
Numerot ynnä murto- ja kymmenmurtonumerot säilytetään erityisissä kasteissa, jotka ovat jaetut tarpeen mukaisiin lokeroihin. Enimmin käytetyt tavalliset numerot ovat suurilokeroisissa kasteissa ja myös pienissä laatikoissa, joita latojat suuremmissa numerotöissä voivat mukavasti käyttää. Murto- ja kymmenmurtonumerot ovat pienissä helposti käsiteltävissä kasteissa (kuva 8), joissa on lokeroita joko yhtä tai kahta astetta varten Parempi on, jos jokainen aste on eri laatikossa, sillä siten voi useampi latoja käyttää eri asteita yht’aikaa; sitäpaitsi on eri asteisten numeroiden sekoittuminen täten helpommin vältettävissä.
Messinkiviivat säilytetään kasteissa, jotka tarpeen mukaan ovat joko leipäkirjake- tai tilapäistyökastien kokoisia, mutta jotka ovat lokeroihin jaetut niin, että kunkin viivalajin ja -pituuden voi asettaa eri lokeroon (kuva 9). Pienempiä viivamääriä eri latojien tilapäistarpeita varten voi pitää pienemmissä viivalaatikoissa, joita valmistetaan yhtä tahi useampaa viivalajia varten. Kuvamme 10 esittää tällaisen laatikon 4 viivalajia varten.
Järkiperäisessä työnteossa erittäin hyödyllinen, etenkin tilapäistyölatojille, on sulukekasti (kuva 11), joka on niin jaettu, että siihen mukavasti voi järjestää erilaisia sulukkeita, neliöitä ja välikkeitä. Sulukekasti on asetettava sellaiseen paikkaan, että se on vaikeuksitta jokaisen latojan käytettävissä. Tilapäistöissä se on edullista, jos jokaisella latojalla on käytettävänään oma sulukekastinsa; ainakin tulee jokaisella kadulla olla sulukekasti sopivassa paikassa. Suurempia määriä neliöitä säilytetään mukavimmin laatikoissa, joko yhtä tahi useampaa astetta varten, joissa on eri lokerot 2, 3 ja 4 ciceron pituuksia varten (kuva 12).
Puukirjakkeiden tarkoituksenmukainen säilyttäminen ei ole mikään helppo asia. Pienempiä asteita voidaan asettaa suuriin laatikkoihin, jotka ovat vain keskeltä jaetut kahteen yhtä suureen osaan. Molempien osien sivuihin on tehtävä hammasmaisia syvennyksiä, joten kirjakerivien väliin asetetut puusäleet pysyvät paikoillaan ja siten pitävät laatikon kirjakkeet asianmukaisessa järjestyksessä. Suuremmat asteet ovat asetettava syrjälleen, jotta ilma pääsee niihin kaikilta puolilta ja siten estää niiden käyristymisen.
Loitot säilytetään yksinkertaisissa seinäregaaleissa (kuva 13), joiden lokerot ylhäältä alaspäin vähitellen syvenevät, joten lokerojen syvyys jotakuinkin vastaa niihin asetettavien loittojen pituutta. Välikkeet säilytetään myös erityisesti tehdyissä regaaleissa.
Suurehkoja esineitä latomoissa ovat vielä kehilölaudoilla täytetyt kehilöregaalit (kuva 14). Kehilölaudoilla säilytetään nauhoilla sidottu valmis ladelma, kunnes se painetaan, jonka jälkeen se siirretään takaisin laudoille ja säilytetään niillä siksi kuin se puretaan. Kehilölautoja on kahdenlaisia, jalustalla varustettuja ja jalustaa vailla olevia. Jalustalla varustetut kehilölaudat ovat siinä suhteessa edullisia, että niitä voi asettaa päälletysten koskematta ja vahingoittamatta niillä olevaa ladelmaa. Ilman alustaa olevat kehilölaudat taasen tarvitsevat vähemmin tilaa, niitä kun mahtuu enemmän regaaliin.
Kaikki tähän asti mainitut latomon sisustuskapineet ovat puisia. Niihin on ehdottomasti käytettävä kuivaa puuta; etenkin kastit ja kehilölaudat ovat, jos ne eivät tätä tärkeintä ehtoa täytä, jonkun ajan kuluttua käytäntöön kelpaamattomia. Kastien valmistamiseen käytetään useammanlaatuista oksatonta puuta. Ulkoreunat ja mieluimmin lokerotkin ovat tehtävät lujasta ja kestävästä puulajista, esim. pyökistä tai koivusta; pohja tehdään tavallisesti männystä. Kehilölaudat tehdään oksattomasta männystä; jalustaan käytetään kuitenkin vahvempaa puulajia.
Kehilölaudat ovat huolellisestikin käsiteltyinä alttiit monenlaisille, etenkin kosteudesta johtuville vaikeuksille. Ladelma kostutetaan ennen purkamista sienessä. Tätä ei voi välttää; kuitenkaan ei pitäisi kosteita lautoja purkamisen jälkeen työntää regaaleihin ennenkuin ne ovat kuivuneet. Ladelman lipeällä puhdistamista ja vedellä valelemista kehilölaudalla ei missään tapauksessa ole sallittava, vaan siihen on käytettävä erityisiä pesu- ja purkamislautoja. Yleensä on ladelman ja purettavan säilyttämiseen parasta käyttää eri lautoja, sillä siten tulevat ainoastaan purkamislaudat kostutetuiksi, jotavastoin ladelmalaudat aina voidaan pitää kuivina. Hyvinkin tehtyihin kehilölautoihin ilmestyy aikojen kuluessa rakoja, lovia y.m. Eräs keino tämän estämiseksi on lautojen öljyäminen, joka useimmissa tehtaissa jo valmistaessa suoritetaan.
Kun vanhoihin lautoihin on ilmestynyt rakoja, on parasta antaa asiantuntevan puusepän joko täyttää raot taikka liittää laudat uudestaan yhteen. Lautojen puupintaa on koetettu päällystää monenlaisilla aineilla, kuten linoleumilla, sinkillä y.m., kuitenkin ilman sanottavaa menestystä; puulauta on edelleenkin pysynyt käytännössä. Sinkillä päällystetyt kehilölaudat ovat kuitenkin pesu- ja purkamislautoina näyttäytyneet käytännöllisiksi, mutta kosteata purettavaa ei saa jättää niille pitkäksi aikaa, sinkkipäällys näet hapettuu helposti, ja sentähden on se heti käyttämisen jälkeen pyyhittävä kuivaksi sekä hieman öljyttävä.
Varsinaiseen latomistyöhön, nimittäin kastista poimittujen kirjakkeiden vieretysten-asettamiseen, latoja käyttää latomahakaa, joka on teräksestä tai nikkelistä tehty ja jonka muoto näkyy kuvasta 15. Latomahakoja on, riippuen työn laadusta, eripituisia. Niissä on kaksi kiinteätä sivua, ja kolmatta voi tarpeen mukaan siirtää rivien pituuden mukaisesti. Sanomalehtilatomoissa käytetään usein latomahakoja, joissa kolmaskin sivu on kiinteä ja joilla siis voi latoa vain yhdenlevyisiä tekstejä.
Latomahakaan kuuluu tavallaan myöskin latomaviiva, joka enimmäkseen on messinkinen ja kirjakkeiden korkuinen sekä pituudeltaan rivileveyden mukainen. Molempien päiden ulkonevia yläosia sanotaan »korviksi», ja niiden avulla voi viivan helposti nostaa täysien rivien välistä. Latomaviiva muodostaa sileän taustan ladottavalle riville ja tekee siten nopean latomisen mahdolliseksi. Kun rivi on täyttynyt, nostetaan latomaviiva rivin alta ja asetetaan sen päälle. Kun latomahaka on täynnä, siirretään ladotut rivit latomaviivan avulla laivalle. Latomaviivaa käytetään myös purkaessa, jolloin latoja sillä pitää purettavaa ladelmaa kädessään. Lyhyet latomaviivat voivat olla neljännespetiitin paksuisia; pitempien viivojen on oltava neljännesciceron tai puolipetiitin paksuisia liiallisen taipumisen välttämiseksi.
Seuraava latoessa välttämätön työkapine on laiva (kuva 16), jolla latomaha’asta nostettu ladelma säilytetään siksi, kunnes sivu tai palsta on täysipitkä, jonka jälkeen ladelma sidotaan ja siirretään kehilölaudalle. Ennen aikaan tehtiin laivat kokonaan puusta ja varustettiin kaksinkertaisella pohjalla; sittemmin valmistettiin tällaisia laivoja metallista. Yläpuolinen pohja, jossa oli ulkoneva kädensija vedettiin ulos siinä olevine sidottuine ladelmineen ja asetettiin kehilölaudalle, jonka jälkeen se vedettiin ladelman alta nopealla nykäyksellä. Nykyään laivoissa ei enää ole kaksinkertaista pohjaa; laivan pohjana on suorakaiteen muotoinen sinkkilevy, jonka kolme sivua reunustetaan mahonkipuulla, sisäsyrjät vahvistetaan messinkilevyllä taikka tehdään reunat kokonaan raudasta. Viime aikoina on alettu valmistaa myöskin messinkisiä laivoja. Laivat ovat tarpeen mukaan eri suuruisia: oktaavo-, kvartto-, folio-kokoisia j.n.e.; sanomalehtilatomoissa käytetään myös täsmälleen palstanlevyisiä laivoja.
Tenakkeli eli käsikirjoituspidin (kuva 17) on kapine, jolla latoja pitää käsikirjoitusta lukemista helpottavassa asennossa. Vanhimman-malliseen tenakkeliin kuuluu noin 30 cm pituinen puuvarsi, jonka alapäässä on rauta piikki, sekä melkein samanpituinen pihti eli rivinnäyttäjä (divisor). Tenakkeli kiinnitetään kastiin siten, että rautapiikki työnnetään kastin sivureunaan. Käsikirjoitus asetetaan tenakkelin etupuolelle ja pidetään pihdin avulla kiinni. Viimemainittu on samalla lukumerkkinä; sitä siirretään näet niin, että ladottavana oleva rivi käsikirjoituksessa on aina sen yläpuolella. Työn kuluessa siirretään pihti rivi riviltä alemmaksi; täten voi latoja seurata käsikirjoitusta hukkaamatta aikaa viimeiseksi latomaansa sanaa hakiessaan, ja samalla se auttaa häntä välttämään kahdesti-latomista taikka poisjättämistä. Vanhemmissa tenakkeleissa on se epäkohta, että rautapiikki turmelee kastia, ja sentähden on meidän aikanamme keksitty useammanlaisia tenakkelilajitelmia, jotka eivät vahingoita kastia ja joissa pihtiä eli rivinnäyttäjää voi mukavammin siirtää. Käsikirjoituksen ollessa pienikokoinen pitää moni latoja tenakkelin käyttämistä epämukavana; hän asettaa käsikirjoituksen yksinkertaisesti kastin alakulmaan, jonka lokeroita harvoin käytetään. Varmintä on kuitenkin käyttää tenakkelia, ja oppilaille se on välttämätön.
Varsinaisiin latojan työkapineihin kuuluu vielä korjausnaskali ja atula eli pinsetti. Niiden käyttämisestä tehdään selkoa myöhemmin asianomaisessa kohdassa.
Latomon sisustuskapineista mainittakoon lopuksi korjaustuoli, joka on noin metrin korkuinen ja kuvan 18 muotoinen; sitä käytetään alustana kehilölaudalle, jolla korjattava ladelma on, joten se helpottaa ja jouduttaa korjaamista.
Korehtuuri- eli korjausvedosten tekemistä varten on latomoissa erityisiä korehtuuripainimia, joista tehdään selkoa myöhemmin korjaamisesta puhuttuaessa.